Arkista aherrusta ja kuski sairastaa

Mä onnistuin hankkimaan Kotkasta itselleni jonkun kivan kesäflunssan, joten apinalauma joutui jättämään maanantain agitreenit väliin kuskin köhimisen takia. Tiistaina mä tosin olin vakuuttunut olevani jo paremmassa kunnossa, joten juoksin Nemon kanssa kahdet agitreenit. Hieno idea... Treenattiin siis ensin meidän oman ryhmän kanssa ja jäätiin siihen perään treenaamaan myös Jarin toisen ryhmän treeneihin, koska siellä oli paikalla vain kaksi koirakkoa. Rata oli pääpiirteittäin sama, toiselle kierrokselle sitä tosin vähän vaikeutettiin, kun kyseessä oli Jarin konkarikolmosten ryhmä. Rataan sisältyi mm. vaikea keppikulma sekä semmoista normaalia Jarimaista pyöritystä: Nopeita juoksupätkiä, joiden perään koira pitikin saada haltuun nopeasti, jotta esim. ansaputken ohittaminen onnistui. Nemon askel ei paljoa painanut hallin kuuman kosteasta ilmastosta huolimatta ja toinen rata onnistuikin meidän osalta vielä paremmin kuin ensimmäinen. Kummaltakin kuitenkin nollarata, ei tosin ensiyrittämällä... Jäähdyttelylenkki käytiin heittämässä Hennan ja bostonien kanssa metsässä, minne Riokin pääsi mukaan juoksentelemaan. Ja meidän lenkki yllättäen vähän venähti... Hallin pihalla tein vielä tokot Rion kanssa: luoksetulon pysäytyksiä parkkipaikan tolppien ympäri kierrättäen, seuraamista, noutoa, paikallaoloja, merkkiä sekä luoksetuloja. Meillä oli tosi kivaa, kun tehtiin Rion suosikkiliikkeitä, paikallaoloa lukuunottamatta. ;) Kotiinpäin lähtiessä huomasin, että hallilla oli vierähtänyt taas neljä tuntia ja kello oli lähemmäs kymmenen. Miten niin mä en oo koskaan kotona?

Keskiviikkona sain todeta innokkaan treenailun kostautuneen, kun mun olo oli vaan huonontunut entisestään. Koirat pääsi metsälenkille Oton kanssa, kun mä taas jäin köhimään sängynpohjalle. Rion kanssa tehtiin jotain pientä sisätiloissa, lähinnä hiottiin käännöksiä, perusasentoa ja liikkeellelähtöjä. Ja tehtiin paikallaolo niin, että mä leikin samalla Nemon kanssa. Torstaina mun tieni kävi lääkäriin, mistä palasin sairasloman ja kaksien lääkkeiden kera, joilla oli siis tarkoitus saada keuhkoputkentulehdus taltutettua. Käytiin illalla koko porukalla metsälenkillä, missä mä lähinnä raahauduin joukon hännillä ja yskin ja köhin ja pihisin. Hyvä idea siis, taas vaihteeksi. Lisäksi tehtiin ALO:n liikkeitä Oton liikkuroimana meidän kotiparkkiksella.

Perjantaina käytiin Rion kanssa tokotreeneissä Janakkalassa. Paikalla oli meidän lisäksi vain kaksi koirakkoa ja aloitettiin ryhmäpaikallaololla. Jostain syystä Rio lähti liikkeelle heti mun perään, mutta yhden palautuksen jälkeen se pysyi hyvin paikallaan, vaikka muut sen ympäriltä nousivatkin. Lisäksi tehtiin lyhyitä seuraamispätkiä liikkuroituna sekä hyppyä, joka oli varsinainen murheenkryyni. Tämän piti olla se meidän vahva liike, joka vain kerrataan ennen kisoja. Juu ei... Rio tarjosi hypyn jälkeen itsepintaisesti maahanmenoa, joten ensin otettiin pienet seisomistreenit, joilla palautettiin mieleen, mitä seisominen tarkoittaa. Sitten uusi yritys ja taas mennään maahan. Niinpä jätin Rion seisomaan hypyn toiselle puolelle, mistä kiersin itse hypyn lähtöpaikalle ja palkkasin sitten seisomisesta. Loppuun pari onnistunutta suoritusta, mutta tämä jäi vähän arveluttamaan. Ohjelmassa siis hypyn tehotreenit lauantaina, yritetään pelastaa, mitä pelastettavissa on.

Lauantaina mentiin tallireissun jälkeen Sveitsin koirakentälle tokoilemaan. Nemo sai sillä aikaa viettää laatuaikaa metsälenkin merkeissä Oton kanssa. Otettiin ensin paikallaolo, johon saatiinkin häiriöksi PK:n hyppynoutoa treenaava koirakko. Hienosti pysyi. Sen jälkeen käytiin ALO:n liikkeet yksitellen läpi osissa niin, että palkkasin milloin mistäkin. Rio teki hienosti töitä, juuri oikealla fiiliksellä mun makuuni. :) Ja lopuksi hypyn kimppuun... Otin ihan reilusti takapakkia, ja palkkasin Rion heti, kun se pysähtyi hypyn taakse. Tästä sitten kasvatettiin seisomisaikaa toisto toistolta niin, että päästiin lopuksi tekeemään kokonainen hyppyliike. Enempiä en jäänyt hiomaan, etten vaan kyllästyttäisi meidän ahkeraa tokoilijaa. Tai no, en usko, että se on hypyn kanssa mahdollista... Huomenna siis kokeeseen. Ihme kyllä, mua ei jännitä yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. :D