Agilitytreenailua

Käytiin tänään treenaamassa agilityä Tuulia Liuhdon (ei miehensä Timon, niin kuin eilen arvelin) opissa. Ryhmä on siis kolmosluokan koirille tarkoitettu, mutta Rio on laitettu siihen myös jostain mystisestä syystä... Eipä siinä, mielelläni treenaan pojat samassa ryhmässä, niin ei tarvii maanantaisinkin koko iltaa viettää kentän laidalla.

Päivän ratana oli hyppäri, missä Tuulia halusi lähinnä nähdä meidän ohjausta. Kiva ja sujuva rata, ei mitään kummempia ansoja, vaan aika semmoinen peruspätkä. Mukana oli persjättöjä, pakkovalsseja, leikkauksia jne., jotta Tuulia näki, minkälaisia ohjausvalintoja me tehdään erilaisissa tilanteissa. Nemo sai kunnian aloittaa ja aloittikin esittelemällä parhaita puoliaan... Ekan pätkän jälkeen se varasti lelun mun koulutusliivin takataskusta ja veti hetken aikaa rallia ympäri kenttää lelu suussa. Oveluudella ja viekkaudella mä sain kuitenkin huijattua lelun pois Nemon suusta ja päästiin jatkamaan treenejä. Nemo teki hommia oikein hienosti ja virekin pysyi hyvin hallinnassa, joten mikäs siinä agiliitäessä. Lähdöistä piti pari kertaa huomauttaa, että sieltä ei lähdetä liikkeelle missään tilanteessa ilman lupaa, mutta parin muistutuksen jälkeen lähtökäyttäytyminenkin muistui mieleen. Tuulia kehui Nemon hyppytekniikkaa (mehän ollaan tehty hyppytekniikkatreenejä ihan uran alusta alkaen), että se hyppää kettuterrieriksi erinomaisella tekniikalla ja on muutenkin tosi vauhdikas ja ketterä rotunsa edustaja. Mä sain taas painella pätkittäin ihan tosissani, että pysyin Nemon vauhdissa mukana ja että kerkesin ohjaamaan niin kuin suunnittelin. Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen Nemon treeneihin ja Tuulia sanoikin sen olevan ihanan hullu. Ja sitähän se on. :)

Nemon jälkeen kentälle pääsi viilettämään Rio Rimppakinttu. Tokoiltiin ensin kentän laidalla, kun muut ryhmäläiset treenasi omat koiransa ja joukon viimeisenä oli meidän vuoro astua areenalle. Kentän laidalla Rio teki tokoa oikein hienosti, mutta kun ei tehty mitään, kierrokset nousi pilviin. Rio kiskoi kohti kenttää ja piippaili, joten siirryttiin suosiolla kauemmas odottamaan. Tätä täytyy siis treenata... Kerroin ensin Tuulialle Riosta ja mitä me ollaan tehty. Ei luonnollisesti tehty samaa rataa muiden kanssa, vaan otettiin neljää hyppyä ja putkea niin, että Rio sai näyttää, miten irtoaminen onnistuu. Ja sehän irtoaa... Heti alkuun sain ohjeeksi puuttua rimojen roiskimiseen murahduksella ja radan keskeyttämisellä. Sen verran pitää keskittyä, että viitsii nostella jalkojaan rimojen yli. Parin muistutuksen jälkeen Rio selvästi tsemppasi rimojen kanssa ja alkoi keskittyä työntekoon 110 prosenttisesti, ja sittenhän me mentiin. Rio kulki kuin pieni eläin ja kuunteli ohjausta tosi hyvin. Tuuliakin totesi, että Rio ihan selvästi palkkaantuu parhaiten siitä, että saa jatkaa työntekoa. Kyllä se leikkii radan jälkeen, mutta ei samalla intensiteetillä, kuin esim. toko-treeneissä. Pakko vielä kehua, kun mulla on kuulemma käsissä tosi upea koira, kunhan nämä pohjatyöt vaan tehdään huolella. Jep, siihen täytyy paneutua, ei meillä ole kiire mihinkään. Rio ja Nemo on vaan niin erilaiset ohjattavat, että mä olen aika usein ihan kahvilla Rion kanssa... :D

Jäähdyttelylenkillä mulla olikin hymy korvissa. On se kiva joskus kuulla muiden suusta, että me ollaan jotain tehty oikein. Ja että mä en ole ainoa, joka tykkää hulluista... ;) Apinalauma tosin pisti jäähdyttelylenkilläkin parastaan: Rio kiihdytteli pk-koulutuskentällä pää viidentenä jalkana ja kun se juoksi täydessä vauhdissa Nemon ohi, Nemo fiksuna poikana päätti napata sitä kylkikarvoista kiinni. Kuului hirveä poksahdus ja mä olin ihan varma, että Nemon hampaat roikkuu Rion kyljessä kuin sarjakuvissa ikään tai vaihtoehtoisesti Riolla on valtaisa kalju laikku kyljessä. Ihme kyllä, kummastakaan ei löytynyt suurempia vammoja, mitä nyt Nemo oli nirhaissut vähän omaan kieleensä. Kattellaan sit huomenna, onko jompikumpi jumissa jostain. Mun rakkaat pönttöpäät, näiden kanssa elo ei ainakaan ole tylsää! <3