Pysyy, ei pysy, pysyy, ei pysy...

Ei pysy. Kuten arvelinkin, kaksi päivää ei riitä millään tuon paikallamakuun palauttamiseen. Rion paikallaolohan katosi ihan yhtäkkiä kuukausi sitten, ja se palautettiin mieliin ottamalla liikkeen kanssa reilusti takapakkia. Tuolloin laitettiin liikkeen katoaminen ja itsevarmuuden puute murkkuiän piikkiin ja nyt oltiin jo siinä vaiheessa, että Rio makasi todella rauhallisesti, häiriössä kuin häiriössä. Siis oltiin, ennen viime sunnuntaita. Eilen otettiin yksi ryhmäpaikallaanolo, joka meni ihan pipariksi. Seisoin ihan Rion edessä ja se poistui silti takavasemmalle. Nyt se näytti jopa vähän siltä, että se olisi näyttänyt kieltä ja lällätellyt mennessään, joten poika palautettiin riviin murahduksen kera. Sen jälkeen pysyi paikallaan, mutta oli levoton. Agiliitotreenien jälkeen otettiin vielä yksi paikallaolo, häiriönä kentällä noutoa treenannut koira. Pysyi hyvin ja oli rauhallisempi, kävin palkkaamassa välissä. Lisäksi pöljäiltiin kaikki alo:n liikkeet läpi pikaisesti, muut ok, mutta tarjosi liikkeestä seisomiseen maahanmenoa. Sen siitä saa, kun hioo yhteen liikkeeseen vauhtia, niin sitä tarjotaan sitten joka väliin. Fiksu hauva miettii, että tästähän tuli äskenkin palkka. :) Illalla otettiin vielä kotona yksi paikallaolo ylipitkällä välimatkalla, pysyi hyvin, toisin kuin aamulla, jolloin lähti heti mun perään...
Eli kokeeseen en ole lähdössä kovin luottavaisin mielin. Eilen mietin jo osallistumisen perumista, mutta kun kerran olen osallistumismaksun maksanut, niin otetaan tämä nyt sitten kokeenomaisena treeninä. Ja kokeen jälkeen lähdetään taas hakemaan paikallaoloihin oikeaa fiilistä.

Niin joo, ja tehtiinhän me aksaakin eilen. Nemo sai kunnian aloittaa tällä kertaa. Tehtiin lyhyttä 15 esteen tekniikkapätkää (sis. hyppyjä ja suoria putkia), jonka aikana tehtiin noin miljoona valssia (ennakoivia, perinteisiä ja pakkovalsseja) ja takaaleikkausta. Tai siltä se ainakin tuntui... ;) Kun sain mun omien ohjauskuvioiden ajoituksen kohdilleen, niin rata sujui kuin unelma. Mä sain meidän tekemisestä sen mahtavan fiiliksen, kun agility todella tuntuu sujuvan kuin tanssi. Nemo meni tasan sinne mihin mä ohjasin, ja kovaa menikin. Juuri tämän fiiliksen takia mä jaksan treenata ja hakata päätäni seinään niinä vaikeina päivinä: Nemo toimi kuin unelma. Timo kyseli sitten lopuksi meidän kisamenestyksestä, ja meidän hyllyputkesta kuultuaan valoi uskoa siihen, että menestystä alkaisi tulla kolmosistakin piakkoin. Treeneissä Nemo kuulemma väläyttelee niin upeita pätkiä, että kunhan saadaan vaan kisoissa se sama fiilis, niin hyvä tulee. Ja kyllähän mä sen tiedän, että me osataan kyllä.

Ja Rio sitten... Tehtiin kahden hypyn rataa. Ja hypyt oli suoralla linjalla. :P Tarkoitus oli siis alkaa työstää Riolle hidastuskäskyä. Kovaahan Rio osaa jo mennä, mutta nyt pitäisi saada menoon joku järki mukaan. Vauhdista kun ei ole mitään hyötyä, jos kaikki kaarteet valuu ihan mielettömän laajoiksi. Seisoin siis kakkoshypyn takana ja pysäytin Rion suhinalla ennen kakkoshyppyä. Ensin palkattiin pariin otteeseen pelkästä pysähtymisestä, sen jälkeen jatkettiin pysähdyksen jälkeen vielä kakkoshyppy niin, että mä valssasin samalla ja palkkasin sitten Rion 90 asteen kulmassa hyppysuoraan nähden. Tähän ei mun reaktionopeus meinannut enää riittää. Mun piti noin kolmen sekunnin sisällä käskyttää Rio ekan hypyn yli, seurata, että rima pysyy ylhäällä, pysäyttää koira suhinalla, käskyttää se toisen hypyn yli ja taas seurata, että rima ei lennä, valssata ja palkata koira. Ja tietty jos Rio varasti, rimat lensi tai pysähdys oli huono, mun piti toimia tilanteeseen nähden oikein. Rion vauhti on vaan jotain niin tolkutonta, että mä en pysy perässä edes näin helpoissa jutuissa. Niinpä päästin herra Liuhdon Rion ohjaimiin, kun hän itse sitä ehdotti. Ja arvatkaapas mitä? Edes Timon refleksit ei riittäneet Rion kanssa. :D Parin toiston jälkeen se päästi päätään pyöritellen mut takaisin hommiin ja totesi, että Rio todella on niin nopea, kuin miltä se näyttää. Kun keskityin lopuksi ihan täysillä ja Rio oli hyvin kuulolla, niin me saatiin pari oikein hyvää toistoa loppuun, joihin oli hyvä lopettaa. Mä tosin jouduin vielä Timon puhutteluun... Hän totesi, ettei ole ennen nähnyt noin nopeaa ja kiihkeää koiraa, että siinä on töitä vaikka muille jakaa. Ja Timo on kuitenkin muutaman koiran uransa aikana nähnyt. Ratoja Rion kanssa on kuulemma turha haaveilla tekevänsä ennen ensi talvea, koska ensin täytyy saada ohjauskuviot lyhyillä pätkillä kuntoon niin, että vauhti on hallittavissa ja rimat pysyy ylhäällä. Samoin kepit ja kontaktit kannattaa kuulemma opettaa alusta asti hyvin itsenäisiksi ja varmoiksi, jotta mä en ole sidottu tiettyyn paikkaan Rion niitä suorittaessa. Mutta kunhan tuon työn jaksaa tehdä huolella eikä lähde oikomaan matkalla, niin mulla on käsissä Agilitykoira. Isolla aalla.

Eli treeniä lisää, joka lajissa. Siitähän me tykätään! :)