Pysyy, ei pysy, pysyy, ei pysy...

Ei pysy. Kuten arvelinkin, kaksi päivää ei riitä millään tuon paikallamakuun palauttamiseen. Rion paikallaolohan katosi ihan yhtäkkiä kuukausi sitten, ja se palautettiin mieliin ottamalla liikkeen kanssa reilusti takapakkia. Tuolloin laitettiin liikkeen katoaminen ja itsevarmuuden puute murkkuiän piikkiin ja nyt oltiin jo siinä vaiheessa, että Rio makasi todella rauhallisesti, häiriössä kuin häiriössä. Siis oltiin, ennen viime sunnuntaita. Eilen otettiin yksi ryhmäpaikallaanolo, joka meni ihan pipariksi. Seisoin ihan Rion edessä ja se poistui silti takavasemmalle. Nyt se näytti jopa vähän siltä, että se olisi näyttänyt kieltä ja lällätellyt mennessään, joten poika palautettiin riviin murahduksen kera. Sen jälkeen pysyi paikallaan, mutta oli levoton. Agiliitotreenien jälkeen otettiin vielä yksi paikallaolo, häiriönä kentällä noutoa treenannut koira. Pysyi hyvin ja oli rauhallisempi, kävin palkkaamassa välissä. Lisäksi pöljäiltiin kaikki alo:n liikkeet läpi pikaisesti, muut ok, mutta tarjosi liikkeestä seisomiseen maahanmenoa. Sen siitä saa, kun hioo yhteen liikkeeseen vauhtia, niin sitä tarjotaan sitten joka väliin. Fiksu hauva miettii, että tästähän tuli äskenkin palkka. :) Illalla otettiin vielä kotona yksi paikallaolo ylipitkällä välimatkalla, pysyi hyvin, toisin kuin aamulla, jolloin lähti heti mun perään...
Eli kokeeseen en ole lähdössä kovin luottavaisin mielin. Eilen mietin jo osallistumisen perumista, mutta kun kerran olen osallistumismaksun maksanut, niin otetaan tämä nyt sitten kokeenomaisena treeninä. Ja kokeen jälkeen lähdetään taas hakemaan paikallaoloihin oikeaa fiilistä.

Niin joo, ja tehtiinhän me aksaakin eilen. Nemo sai kunnian aloittaa tällä kertaa. Tehtiin lyhyttä 15 esteen tekniikkapätkää (sis. hyppyjä ja suoria putkia), jonka aikana tehtiin noin miljoona valssia (ennakoivia, perinteisiä ja pakkovalsseja) ja takaaleikkausta. Tai siltä se ainakin tuntui... ;) Kun sain mun omien ohjauskuvioiden ajoituksen kohdilleen, niin rata sujui kuin unelma. Mä sain meidän tekemisestä sen mahtavan fiiliksen, kun agility todella tuntuu sujuvan kuin tanssi. Nemo meni tasan sinne mihin mä ohjasin, ja kovaa menikin. Juuri tämän fiiliksen takia mä jaksan treenata ja hakata päätäni seinään niinä vaikeina päivinä: Nemo toimi kuin unelma. Timo kyseli sitten lopuksi meidän kisamenestyksestä, ja meidän hyllyputkesta kuultuaan valoi uskoa siihen, että menestystä alkaisi tulla kolmosistakin piakkoin. Treeneissä Nemo kuulemma väläyttelee niin upeita pätkiä, että kunhan saadaan vaan kisoissa se sama fiilis, niin hyvä tulee. Ja kyllähän mä sen tiedän, että me osataan kyllä.

Ja Rio sitten... Tehtiin kahden hypyn rataa. Ja hypyt oli suoralla linjalla. :P Tarkoitus oli siis alkaa työstää Riolle hidastuskäskyä. Kovaahan Rio osaa jo mennä, mutta nyt pitäisi saada menoon joku järki mukaan. Vauhdista kun ei ole mitään hyötyä, jos kaikki kaarteet valuu ihan mielettömän laajoiksi. Seisoin siis kakkoshypyn takana ja pysäytin Rion suhinalla ennen kakkoshyppyä. Ensin palkattiin pariin otteeseen pelkästä pysähtymisestä, sen jälkeen jatkettiin pysähdyksen jälkeen vielä kakkoshyppy niin, että mä valssasin samalla ja palkkasin sitten Rion 90 asteen kulmassa hyppysuoraan nähden. Tähän ei mun reaktionopeus meinannut enää riittää. Mun piti noin kolmen sekunnin sisällä käskyttää Rio ekan hypyn yli, seurata, että rima pysyy ylhäällä, pysäyttää koira suhinalla, käskyttää se toisen hypyn yli ja taas seurata, että rima ei lennä, valssata ja palkata koira. Ja tietty jos Rio varasti, rimat lensi tai pysähdys oli huono, mun piti toimia tilanteeseen nähden oikein. Rion vauhti on vaan jotain niin tolkutonta, että mä en pysy perässä edes näin helpoissa jutuissa. Niinpä päästin herra Liuhdon Rion ohjaimiin, kun hän itse sitä ehdotti. Ja arvatkaapas mitä? Edes Timon refleksit ei riittäneet Rion kanssa. :D Parin toiston jälkeen se päästi päätään pyöritellen mut takaisin hommiin ja totesi, että Rio todella on niin nopea, kuin miltä se näyttää. Kun keskityin lopuksi ihan täysillä ja Rio oli hyvin kuulolla, niin me saatiin pari oikein hyvää toistoa loppuun, joihin oli hyvä lopettaa. Mä tosin jouduin vielä Timon puhutteluun... Hän totesi, ettei ole ennen nähnyt noin nopeaa ja kiihkeää koiraa, että siinä on töitä vaikka muille jakaa. Ja Timo on kuitenkin muutaman koiran uransa aikana nähnyt. Ratoja Rion kanssa on kuulemma turha haaveilla tekevänsä ennen ensi talvea, koska ensin täytyy saada ohjauskuviot lyhyillä pätkillä kuntoon niin, että vauhti on hallittavissa ja rimat pysyy ylhäällä. Samoin kepit ja kontaktit kannattaa kuulemma opettaa alusta asti hyvin itsenäisiksi ja varmoiksi, jotta mä en ole sidottu tiettyyn paikkaan Rion niitä suorittaessa. Mutta kunhan tuon työn jaksaa tehdä huolella eikä lähde oikomaan matkalla, niin mulla on käsissä Agilitykoira. Isolla aalla.

Eli treeniä lisää, joka lajissa. Siitähän me tykätään! :)

Kisaura korkattu

Huh, nyt se on takanapäin. Aamu alkoi aikaisin, kun lähdettiin aamulla jo ennen seitsemää Rion kanssa metsälenkille, ettei sillä olisi kisapaikalla ylimääräistä virtaa. Päivä oli kaksijakoinen, mutta kokonaisuutena olin Rioon enemmän kuin tyytyväinen. Pikkumies tsemppasi hienosti vaikeasta alusta huolimatta. Päivän saldona siis nollatun paikallaolon jälkeen 154 pistettä ja ALO2. Alla pisteet liike liikkeeltä ja lyhyet selostukset:

Luoksepäästävyys: 10
Istui paikallaan, ei mitään ihmeellistä.

Paikallaolo: 0
Tuomarinpuhuttelussa meidän viereen sattui koira, joka yritti puhuttelun aikana kahdesti syödä Rion. Tai ainakin sen rähinän perusteella, minkä se Riolle nosti... Rio yritti katsella muualle ja pakeni mun taakse piiloon. Ylläri, ylläri, paikallamakuussa tämä koira osui meidän viereen ja sen ohjaajalla oli täysi työ saada koira ottamaan kontaktia itseensä Rion sijaan. Noh, tilanne rauhoittui luoksepäästävyyden aikana, joten ajattelin pörhistelyn loppuneen. Jätettiin koirat ja käveltiin kentän toiselle puolelle, jolloin huomasin rähisijän tuijottelevan Rioa, joka taas yritti katsella toiseen suuntaan. Kohta naapuri näytti Riolle jo hampaita, jolloin Rio totesi, että on parempi kipittää mamin luo turvaan. Sieltä se hipsutteli korvat luimussa ja oli kovin anteeksipyytävän näköinen. "Mutku mä en uskaltanu..."

Seuraaminen kytkettynä: 9

Rio bongasi kehästä seuraamiseen lähdettäessä kepin, jota kohti se ryntäsi parin askeleen verran. Annoin sitten toisen seuraamiskäskyn, jonka jälkeen seuraaminen oli oikein hyvää.

Seuraaminen vapaana: 8

Käytin kuulemma vartaloapua käännöksissä ja täyskäännös valahti pitkäksi. Muuten tuomarin mukaan samantasoista seuraamista kuin edelläkin. Kuskin moka, siis.

Liikkeestä maahanmeno: 9

Maahanmeno hieman hidas, muuten ok.

Luoksetulo: 9

Muuten ihan super, mutta lopun perusasento jäi vajaaksi. Pitäis vissiin sen pyrstön osua maahan siinä...

Liikkeestä seisominen: 9,5

Pistevähennyksiä taas ohjaajan takia. Käänsin päätäni katsoakseni, että pysähtyikö se. Tuomarikin motkotti, että menen pilaamaan kympin liikkeen... :P

Hyppy: 9,5

Rio nytkähti liikkurin "käsky" sanan kohdalla, muuten tosi hieno.

Kokonaisvaikutus: 9

Paikallamakuu ja kepin bongailu laski pisteitä, muuten tuomari kehui meidän tekemistä oikein iloiseksi. :)

Kaikki liikkeet on paikallaoloa ja hyppyä lukuunottamatta videolla. Yritän saada koottua niistä yhden kokonaisuuden ja laitan sitten videon tänne.

Ajattelin sitten tehdä kisapaikalla vielä yhden helpon paikallaolon, ettei se jää mieleen kummittelemaan. Ja Rio ponkaisi heti mun perään. Murhahdin ja palautin sen paikalleen, mistä se nousi pian uudestaan. Siis kaksi päivää aikaa seuraavaan kokeeseen, ja meidän paikallaolo on ihan palasina! Tehtiin sitten kisapaikalla ihan lyhyitä pätkiä niin, että mä seisoin ihan lähellä Rioa ja palkkasin sitä oikein ruhtinaallisesti.

Kotimatkalla käytiin anoppilassa kylässä, mistä jatkettiin kotiin Sveitsin kentän kautta. Käytiin sielläkin vähän makoilemassa, häiriönä toisessa päässä kenttää treenaava mali. Vire oli ihan toinen kuin kisapaikalla, Rio makasi rauhallisesti ja varman oloisena, vaikka mä kasvatin välimatkaa ihan reilusti. Edelleen kehuin paljon ja kävin aina väliin palkkaamassa. Lisäksi vähän leikittiin tokoa. Siis nimenomaan leikittiin, tehtiin helppoja juttuja runsaalla palkalla. Otto ja Nemo kävivät vielä lenkillä, mutta me Rion kanssa mentiin Makuunin kautta kotiin sohvalle pötköttämään. Iltaruuan yhteydessä tehtiin vielä normaali paikallaolo, ei ongelmia.

Tiistain koetta ajatellen meidän paikallaolo on ihan täysi kysymysmerkki. Mä pahoin pelkään, että aika ei riitä sen kuntoon saamiseen, mutta mennään silti kokeilemaan. Ei Rio muiden koirien luokse mene, vaan hipsii mamman jalkoihin, joten meidän ei siis pitäisi olla uhka muiden paikallaoloille. Huomenna otan jo heti aamulenkillä pienet tokosessiot ja tehdään yksi paikallaolo. Pakko nyt yrittää saada niitä onnistuneita toistoja... Illan suunnitelmissa on mennä agitreeneihin niin ajoissa, että voin käydä pyytämässä samaan aikaan toisella kentällä tokoa treenaavilta koirakoilta seuraa paikallamakuuseen. Toivotaan, että joku auttaa naista mäessä. Pitäkäähän peukkuja!

Arkista aherrusta ja kuski sairastaa

Mä onnistuin hankkimaan Kotkasta itselleni jonkun kivan kesäflunssan, joten apinalauma joutui jättämään maanantain agitreenit väliin kuskin köhimisen takia. Tiistaina mä tosin olin vakuuttunut olevani jo paremmassa kunnossa, joten juoksin Nemon kanssa kahdet agitreenit. Hieno idea... Treenattiin siis ensin meidän oman ryhmän kanssa ja jäätiin siihen perään treenaamaan myös Jarin toisen ryhmän treeneihin, koska siellä oli paikalla vain kaksi koirakkoa. Rata oli pääpiirteittäin sama, toiselle kierrokselle sitä tosin vähän vaikeutettiin, kun kyseessä oli Jarin konkarikolmosten ryhmä. Rataan sisältyi mm. vaikea keppikulma sekä semmoista normaalia Jarimaista pyöritystä: Nopeita juoksupätkiä, joiden perään koira pitikin saada haltuun nopeasti, jotta esim. ansaputken ohittaminen onnistui. Nemon askel ei paljoa painanut hallin kuuman kosteasta ilmastosta huolimatta ja toinen rata onnistuikin meidän osalta vielä paremmin kuin ensimmäinen. Kummaltakin kuitenkin nollarata, ei tosin ensiyrittämällä... Jäähdyttelylenkki käytiin heittämässä Hennan ja bostonien kanssa metsässä, minne Riokin pääsi mukaan juoksentelemaan. Ja meidän lenkki yllättäen vähän venähti... Hallin pihalla tein vielä tokot Rion kanssa: luoksetulon pysäytyksiä parkkipaikan tolppien ympäri kierrättäen, seuraamista, noutoa, paikallaoloja, merkkiä sekä luoksetuloja. Meillä oli tosi kivaa, kun tehtiin Rion suosikkiliikkeitä, paikallaoloa lukuunottamatta. ;) Kotiinpäin lähtiessä huomasin, että hallilla oli vierähtänyt taas neljä tuntia ja kello oli lähemmäs kymmenen. Miten niin mä en oo koskaan kotona?

Keskiviikkona sain todeta innokkaan treenailun kostautuneen, kun mun olo oli vaan huonontunut entisestään. Koirat pääsi metsälenkille Oton kanssa, kun mä taas jäin köhimään sängynpohjalle. Rion kanssa tehtiin jotain pientä sisätiloissa, lähinnä hiottiin käännöksiä, perusasentoa ja liikkeellelähtöjä. Ja tehtiin paikallaolo niin, että mä leikin samalla Nemon kanssa. Torstaina mun tieni kävi lääkäriin, mistä palasin sairasloman ja kaksien lääkkeiden kera, joilla oli siis tarkoitus saada keuhkoputkentulehdus taltutettua. Käytiin illalla koko porukalla metsälenkillä, missä mä lähinnä raahauduin joukon hännillä ja yskin ja köhin ja pihisin. Hyvä idea siis, taas vaihteeksi. Lisäksi tehtiin ALO:n liikkeitä Oton liikkuroimana meidän kotiparkkiksella.

Perjantaina käytiin Rion kanssa tokotreeneissä Janakkalassa. Paikalla oli meidän lisäksi vain kaksi koirakkoa ja aloitettiin ryhmäpaikallaololla. Jostain syystä Rio lähti liikkeelle heti mun perään, mutta yhden palautuksen jälkeen se pysyi hyvin paikallaan, vaikka muut sen ympäriltä nousivatkin. Lisäksi tehtiin lyhyitä seuraamispätkiä liikkuroituna sekä hyppyä, joka oli varsinainen murheenkryyni. Tämän piti olla se meidän vahva liike, joka vain kerrataan ennen kisoja. Juu ei... Rio tarjosi hypyn jälkeen itsepintaisesti maahanmenoa, joten ensin otettiin pienet seisomistreenit, joilla palautettiin mieleen, mitä seisominen tarkoittaa. Sitten uusi yritys ja taas mennään maahan. Niinpä jätin Rion seisomaan hypyn toiselle puolelle, mistä kiersin itse hypyn lähtöpaikalle ja palkkasin sitten seisomisesta. Loppuun pari onnistunutta suoritusta, mutta tämä jäi vähän arveluttamaan. Ohjelmassa siis hypyn tehotreenit lauantaina, yritetään pelastaa, mitä pelastettavissa on.

Lauantaina mentiin tallireissun jälkeen Sveitsin koirakentälle tokoilemaan. Nemo sai sillä aikaa viettää laatuaikaa metsälenkin merkeissä Oton kanssa. Otettiin ensin paikallaolo, johon saatiinkin häiriöksi PK:n hyppynoutoa treenaava koirakko. Hienosti pysyi. Sen jälkeen käytiin ALO:n liikkeet yksitellen läpi osissa niin, että palkkasin milloin mistäkin. Rio teki hienosti töitä, juuri oikealla fiiliksellä mun makuuni. :) Ja lopuksi hypyn kimppuun... Otin ihan reilusti takapakkia, ja palkkasin Rion heti, kun se pysähtyi hypyn taakse. Tästä sitten kasvatettiin seisomisaikaa toisto toistolta niin, että päästiin lopuksi tekeemään kokonainen hyppyliike. Enempiä en jäänyt hiomaan, etten vaan kyllästyttäisi meidän ahkeraa tokoilijaa. Tai no, en usko, että se on hypyn kanssa mahdollista... Huomenna siis kokeeseen. Ihme kyllä, mua ei jännitä yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. :D

Santalahden Suhinat eli agimainen viikonloppu

Perjantaina töiden jälkeen kävin pikaisesti hakemassa koirat kotoa ja lähdettin Janakkalan Koirakerhon tokotreeneihin. Me päästiin Rion kanssa JANKK:n PTT-ryhmään (Perjantain Tavoitteelliset Tokoilijat), joka on siis tarkoitettu koirakoille, joilla on tavoitteena jossain vaiheessa saavuttaa tokovalion arvo. Saavuttiin kentälle juuri ajoissa niin, että kerkesin käyttää koirat lyhyellä lämmittelylenkillä ennen treenien aloitusta, mutta mun yllätys oli suuri kun palasin kentälle: toisella kentällä oli alkamassa agitreenit, mutta tokokenttä oli ihan tyhjä. Kävin vielä agiliitäjiltä tarkistamassa, että toisella puolella pitäisi olla tokotreenit ja he vahvistivat mun luuloni oikeaksi. Keräsin sitten omat tokotarpeeni ja treenailtiin Rion kanssa itseksemme. Tehtiin alkuun ihan lyhyitä seuraamisia ja palkkasin Rioa hyvistä liikkellelähdöistä ja napakoista käännöksistä. Seuraavaksi tehtiin noutoa Virven ohjeiden mukaan ja palautukset oli tosi upeita! :) Koska ilma oli tosi kuuma, mä päästin Rion tässä välissä hetkeksi varjoon lepäilemään ja juomaan ja rakensin itse tässä välissä ruudun. Kyllä taas huomasi, ettei olla tehty ruutua hetkeen: Rio tarjosi vain merkkiä. Niinpä tehtiin sitten ruutua ihan läheltä, mä kävin taputtamassa ruutua ja lähetin Rion sinne. Saatiin pari ihan hyvää suoritusta loppuun. Lopuksi tehtiin paikallaolo. Arvasin kyllä, että agility naapurikentällä on liian suuri häiriö tylsän paikallaolon aikana, mutta tein nyt silti. Tyhmä minä. Sain palauttaa Rion kahteen kertaan paikalleen, ja vielä senkin jälkeen se kuikuili hyvin kiinnostuneena agikentän suuntaan.

Treenien jälkeen käytiin kotona pakkaamassa loput tavarat ja suunnattiin nokka kohti Kotkaa ja Santalahden leirintäaluetta. Ohjelmassa oli Santalahden Suhinat, kaksi agirataa ja hyppäri lauantaina sekä hyppäri ja agirata sunnuntaina. Näiden lisäksi luonnollisesti muiden kisasuoritusten seuraamista, hauskaa seuraa, saunomista, grillaamista ja uimista. Paikalla oli reilu kymmenen kisaavaa RimA:laista taustajoukkoineen ja me yövyttiin perhe Salmisen kanssa samassa mökissä. Yhden makuuhuoneen ja tuvan kokoiseen mökkiin majoittui siis kolme koiraa, neljä aikuista ja yksi taapero ja meno oli sen mukaista... Tuloksellisesti viikonloppu ei ollut meidän osalta mitenkään mahtava, mutta radat oli hyviä ja pätkittäin meno tuntui tosi mahtavalta. Joka radalla meidän yhteistyö toimi oikein hyvin, mutta aina tuli jotain... Muuten oli kyllä tosi kiva viikonloppu. :) Lauantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli tosi kesäinen sää, jopa vähän liian kuuma. Koirat pääsikin Nemon ratojen jälkeen mereen uimaan ja Nemo juoksikin innoissaan mereen polskimaan. Hölmö koira ui vaan ihan uimisen ilosta... Rio kahlaili rannassa ja uskaltautui myös uimasille, kunhan mä kahlasin sen mukana. Jos Nemon viikonlopun kohokohta oli agiliito ja uiminen, Riolle se oli varmasti ne kaikki ihanat koirakaverit ja varsinkin pienen pienen velipuolen tapaaminen. Koististen koiralauma on nimittäin kasvanut yhdellä bortsuvauvalla Kvarkin kennelistä, ja pentueen isänä on Piski. Kovasti oli pojissa samaa näköä. Rio oli tosi innoissaan pienestä pennusta ja makasikin selällään kaikki raajat taivasta kohti, kun pentu teki tapporavistuksia sen kaulanahkaan. Räpsittiin myös kuvia Riosta ja Sisusta, liitän ne tähän loppuun myöhemmin.

Tokotreenien osalta lauantai meni vähän hiljaisemmissa merkeissä, jotain pientä me tehtiin siinä kentän reunalla. Sunnutaina käytiin talleilun jälkeen treenaamassa koirapuiston parkkiksella. Toiveissa oli siis saada häiriökoiria (mielellään mahdollisimman huonosti käyttäytyviä ja aidalla räksyttäviä) koirapuistoon, mutta kukaan ei halunnut puistoilla kaatosateessa. Tehtiin noutoa, missä välillä vein kapulan ja välillä heitin sen, tehtiinpä jopa yksi ihan kokonainen noutokin. Nämä oli ihan superupeita! Paikallaolo tehtiin pidennettynä (n. 4 min.) ja lisäksi mä seisoin aika kaukana. Häiriönä oli parit pyöräilijät, rullaluistelijat ja ohikulkevat koirat, mutta ei mitään sen ihmeempää. Hyvin makasi. Jäävistä maahanmeno tökki taas vaihteeksi, joten tehtiin taas ihan pelkkiä maahanmenoja leikin lomassa, ilman seuraamista tms. Mitä ihmettä mä teen tän kanssa, joinain päivinä se toimii oikein hyvin ja toisina ei taas ollenkaan?! Seisominen oli hyvä, tein liikkeen AVO:n malliin. Kääk, alle viikko armonaikaa...

Treeniä, mitäs muutakaan...

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo viikko. Sinä aikana on tapahtunut niin paljon, että en ole paljoa koneelle kerennyt, joten kerrataan viime viikon tapahtumat tässä:

Tiistaina käytiin Nemon kanssa Jarin agitreeneissä. Tehtiin rataa, missä piti pariin otteeseen kääntää koiraa pitkän juoksusuoran päässä olevan hypyn jälkeen 180 astetta ympäri, mikä on Nemolle tosi vaikeaa. Niinpä muistutettiin Nemoa pariin otteeseen mitä mä tarkoitinkaan suhisemalla ennen hyppyä ja palkkasin Nemoa sitten hidastamisesta jo ennen hyppyä. Muuten Nemo toimi oikeen kivasti, ei mitään erityisiä ongelmia radan tekemisessä. Rion kanssa tokoiltiin myöhemmin illalla tallin pihalla, missä otettiin paikallaolo hevoshäiriöillä, lyhyttä seuraamista ja luoksetuloja.

Keskiviikkona sain ilmoituksen, että meille on paikka 30.5. kokeeseen. Meillä on nyt siis kaksi koetta kolmen päivän sisään, katsotaan mitä tästä tulee... Illalla meillä oli taas Virven toko, mitä varten lämmiteltiin metsälenkillä Nemon ja Rion kanssa. Tällä kertaa meillä oli treenit tosi kovassa häiriössä: treenattiin vinttikoiraradan vieressä olevalla pikkukentällä ja vinttikoiraradalla oli samaan aikaan ensimmäiset yleiset harjoitukset roturace:n osallistujille. Paikalla oli siis kymmeniä koiria, joita kuulutettiin radalle yksitellen megafonilla. Radalla juoksi siis koiria vieheen perässä, vuoroaan odottavat koirat taas kulkivat eestaas meidän treenikentällä ja pysähtyivät välillä seuraamaan meidän treenailuja. Virve totesikin, että harvoin saa näin hyvää häiriötreeniä yksityistunnilla. ;) Tehtiin ALO:n liikkeet taas alkuun kisamaisesti läpi. Paikallaolo oli ihan super, vaikka häiriökoiria oli vaikka muille jakaa. Pari koiraa kävi fleksinsä päässä nuuhkaisemassakin Rioa, mutta Rio vaan makasi. Muutkin liikkeet sujui tosi hyvin, mutta jotenkin mulle jäi meidän tekemisestä vähän pikkusievä olo. Ihan kirkkaasti näillä suorituksilla olisi kuulemma ykköstulos tullut, joten ehkä mä olen sitten vaan turhan perfektionisti. Rion vire ei vaan ollut ihan täydellinen, mutta se johtui varmasti tuosta hirveästä hälinästä meidän ympärillä. Toisaalta olin todella tyytyväinen, sillä ipana ei kuitenkaan ole vielä vuottakaan ja häiriötä oli todella paljon. Lisää treeniä vaan. :)

Kisamaisten ALO-liikkeiden lisäksi tehtiin noutoa ja AVO:n kakeja. Ensin saatiin vinkkejä noudon leikkimisongelmaan: Rio siis rakastaa noutamista vähän liikaakin, joten olen palkannut sen noudossa nameilla, ettei vire nouse liikaa. Koska palkka ei siis ole Rion mielestä supersiisti, se ei nosta kapulaa ja palauta sitä niin vauhdikkaasti, kuin pitäisi ja usein se vielä heittelee kapulaa matkalla. Niinpä otettiin noutoa läpijuoksuna: minä vien kapulan parin metrin päähän, päästän Rion kapulalle ja välittömästi kun se on nostanut kapulan, annan irroituskäskyn ja palkkaan sen lelulla. Tämä toimi hyvin ja saatiinkin tosi vauhdikkaita ja oikeita kapulan nostoja. Kakeihin saatiin ohjeeksi vaihdella asentojen kestoja sekä palkata eri osa-alueista. Nyt esim. kakejen aloituksessa maahanmeno ei ole niin vauhdikas, kuin voisi olla, joten otettiin tähän virittelysana ja palkattin jo maahanmenosta. Lopuksi Virve antoi meille viime hetken vinkit kokeita ja seuraavaa kuukautta ajatellen. Meillä on seuraavat treenit vasta heinäkuussa, koska Virve on lomalla kesäkuun. Kuinkahan me pärjätään?

Päivän agilityt

Oltiin taas maanantaiseen tapaan agiliitämässä. Mä tosin aloitin tokoilemalla Rion kanssa, kun käytin häiriön hyväkseni ja kävin ALO:n liikkeet läpi kisamaisesti hyppyä ja paikallaoloa lukuunottamatta. Rio keskittyi ihan hyvin, pariin otteeseen seuraamisissa kontakti putosi askeleen ajaksi ja pari kertaa se lähti kehuista haahuilemaan ja etsimään lelua (miten niin jäänyt ei-palkata-kädestä -vaihde päälle agilitystä?), mutta palasi heti käskystä takaisin. Täytyy siis treenata lisää kisapalkkausta ja tehdä vähän vaihtelevampia seuraamisia, Rio ihan selvästi on hieman kyllästynyt tohon ALO-pätkään, mitä mä olen hinkannut vähän liikaa...

Rio pääsi myös aloittamaan agiliitelyt. Ensin tehtiin takaakiertoa yhden hypyn takaa, ja Rio meni joka kerta takaa kierrettävän hypyn ali. Helpotettiin kulmaa ja homma toimi, mutta kun palattiin takaakiertoon, niin Rio veti taas sata lasissa riman ali. Tainnut jäädä eiliset puunkierrot ja luoksetulon pysäytysharjoitukset vähän päälle... Laskettiin rima suosiolla alemmas, minkä jälkeen Rio suvaitsi hypätä riman ylikin. Lisäksi tehtiin lyhyttä ohjauspätkää useamman valssin kera. Rio lukee ohjausta tosi hyvin, kunhan mä olen ajoissa. Ja se on välillä ongelma... Lisäksi jatkettiin tiukkaa linjaa rimojen kanssa, niiden roiskimisesta radan tekeminen loppui siihen paikkaan ja ylhäällä pysyneistä rimoista sitten palkka.

Nemo teki samaista valssihässäkkää, mutta koko radan verran sekä saman pätkän takaaleikkauksilla. Heti alkuun Nemo yritti vähän possuilla ja lähteä rallaamaan ympäri kenttää, mutta palasi ruotuun tiukan komennon jälkeen. Ja Nemo oli niin hieno! Varsinkin takaaleikkauspätkä tuntui tosi hyvältä, maltoin itse odottaa leikkausten kanssa enkä lähtenyt jyräämään koiran päälle, ja Nemo luki leikkaukset tosi hyvin. Se myös ylitti itsensä olemalla hiljaa maassa paikallaan parin minuutin ajan, kun tutustuin rataan harjoitusten välissä, pari kertaa tosin jouduin sen palauttamaan ensin paikalleen. Eli ehkä tää taas tästä.

Agiliitelyn jälkeen mentiin käymään tallilla, missä tehtiin vielä Rion kanssa pienet tokot. Tehtiin paikallaolo niin, että mä olin piilossa, hyvin pysyi ja makasi rauhassa. Häiriötä tosin ei ollut lainkaan. Lisäksi tehtiin seuraamisen yhteydessä serpentiinejä, sivuttaisaskelia ja peruutuksia. Vaihtelin kisapalkan ja lelun välillä ja ekaa kertaa huomasin Rion reagoivan myös kisapalkkaukseen. Palkkasin myös ensin kisamaisesti ja sen jälkeen perusasennosta (kontaktista) kunnon lelupalkka. Sain Rion huomaamaan, että kisapalkan jälkeen tapahtuu vielä jotain kivaa, että homma ei välttämättä lopukaan tähän. Tätä lisää. :)

Terveisiä Ruotsista!

Käväistiin Oton kanssa pikavisiitillä tuossa naapurissa. Lähdettiin lentäen perjantaina, nukuttiin lentokenttähotellissa yö, ajettiin lauantaina 850 km, nukuttiin taas lentokenttähotellissa ja lennettiin sitten takaisin Suomeen. Järkevää? Kyllä, ehdottomasti! :D Koirat saivat siis viettää treenivapaata viikonloppua mun siskon ja hänen miehensä hellässä huomassa. He punkkasivat saksanpaimennin Iineksen kanssa täällä meillä meidän reissun ajan ja koirat olivat kuulemma käyttäytyneet oikein hyvin, Nemo oikein esimerkillisesti! Se oli katsellut sohvalta noiden kahden nuoremman riehumista ja tuhahdellut niiden touhuille. Pariin otteeseen Nemo oli komentanut Rioa ja Iinestä vähän tiukemmin, kun se oli jäänyt niiden jalkoihin, minkä jälkeen juniorit oli käyttäytyneet hetken aikaa oikein mallikkaasti. Kunnes meno taas yltyi... Koirilla oli siis ollut oikein mukava viikonloppu metsälenkkien ja muun pöljäilyn merkeissä.

Mutta toki me kerettiin touhuta kaikenmoista ennen reissuun lähtöä. Tiistaina käytiin ennakkotiedoista poiketen fyssarin vastaanotolla, ihan vaan tsekattavana. Rio nukkui (!!!) 45 minuutin hoidon ajan, ja fyssari kehuikin, että harvoin saa näin rentoa potilasta hoitaa. Mitään kummallista ei löytynyt, pienet jumit niskasta ja lantion alueelta, jotka laukesivat hyvin nopeasti. Kuulemma oikein tyypillisiä tämmöisille aktiivisille kavereille. Nemo tutisi tavalliseen tapaansa koko hoidon ajan ja oli oikeastaan Rion vastakohta, toosi jännittynyt. Periaatteessa se tykkää fyssarin käsittelystä, mutta aina täytyy silti jännittää ja tutista.

Keskiviikkona käytiin Rion kanssa taas tokoilemassa Virven kanssa. Tehtiin liikkeitä koemaisesti ja tajusin, että mä en ole miettinyt liikkeiden välejä ollenkaan! Nyt otettiin siis työn alle niiden pähkäily. Miten mä haluan Rion olevan alkuhöpinöiden aikana, miten me mennään ensimmäiseen seuraamiseen, miten ollaan liikkeiden välit, miten virittelen eri liikkeisiin jne. Hyppyyn ja paikallaoloon mulla on selkeät alkurutiinit, mutta liikkeestä maahanmenoon olisi kuulemma hyvä ottaa joku virittely, kun siinä vireen pitäisi kuitenkin olla vähän matalampi kuin muissa jäävissä tai seuraamisessa yleensä.

Liikkeistä paikallaolo sujui tosi hyvin, häiriötä oli paljon, kun toisella kentällä oli arkitottistreenit samaan aikaan ja meidän kentän ohi kulki jatkuvasti koirakoita. Lisäksi Virven Vic oli makoilemassa Rion seurana. Muuten en ollut Rion vireeseen oikein tyytyväinen. Liekö syynä ollut vuoden eka tosi kuuma päivä vai mikä, mutta Rion ajatukset tuntuivat olevan välillä ihan jossain muualla. Se kyllä teki kaikki liikkeet ihan kivassa vireessä, mutta ei sillä intensiteetillä, kuin normaalisti. Lisäksi se meinasi lähteä liikkeiden välissä hortoilemaan minne sattuu ja jätti kerran jopa mun takaisinkomentelut huomioimatta, rontti. Kävin sen sitten hakemassa takaisin paikalleen puskaa haistelemasta, minkä jälkeen rauhallisesta lepäilystä liikkeiden välissä ei tarvinnut enää muistutella.

Torstaina lähdettiin kuudelta aamulla ajamaan HSKH:n perinteisiin helatorstaikisoihin Vantaan Ojankoon. Olisi kannattanut jäädä nukkumaan: saldona kymppi ja hylly. Ekalla radalla Nemo veti tosi hurjan voltin, kun se rymisteli hypyn läpi eikä rima tippunutkaan. Se vaikutti kuitenkin olevan ok, joten jatkettiin kuitenkin rata loppuun. Ennen seuraavaa starttia mä tsekkasin sen huolella läpi eikä se vaikuttanut kipeältä mistään kohtaa, joten mä päätin startata ilmalennosta huolimatta. Ei olis kannattanut... Meillä oli kummallakin homma jotenkin hukassa ja kun me ajauduttiin yhdessä takaaleikkauksessa liian lähekkäin, Nemo rupesi hyppimään ja näykkimään mua lahkeesta. Se ei ole pitkään aikaan tehnyt tätä, joten mä päätin napata sen kainaloon ja kantaa sen radalta pois. Nemo oli yllättäen asiasta eri mieltä ja ilmaisi sen tosi miellyttävällä tavalla: iskemällä hampaansa mun käteen. Huoh.

Nää on niitä tilanteita, missä Nemolla vaan keittää yli. Mun olis luonnollisesti tehnyt mieli nakata Nemo siitä mun kainalosta lähimpään jorpakkoon, mutta en tietenkään voinut sitä siinä radalla tehdä. Samaa huokailtiin Oton mukaan myös katsomon puolella, kun useampikin ihminen oli sanonut, että olisivat jo lytänneet koiran siinä vaiheessa maihin ei-niin-kauniisti... Mutta minkäs teet, mä tiedän, että me ei tuota ongelmaa saada selvitettyä kisoissa, vaan se "keskustelu" täytyy käydä Nemon kanssa jossain ihan muualla. Eikä tuomari olisi varmaan hyvällä katsonut sitä, että mä olisin ruvennut kouluttamaan koiraani siinä keskellä rataa... Helpommalla tietty olisin päässyt, jos olisin vaan jatkanut rataa eteenpäin, mutta se olisi viestinyt Nemolle, että on ihan ok silloin tällöin näykkiä. Ja siis se ei ole semmoista pientä näpsimistä, vaan Nemolla todella HIRTTÄÄ KIINNI. Noiden raivareiden takia ollaan tehty töitä ja esim. Peetsa, Jaakko ja Janita on vaan pyöritelleet päätään Nemon kanssa. Sillä kun on kovuutta, terävyyttä ja taistelutahtoa vaikka muille jakaa, mutta kun hermo ei pidä, niin se ei pidä. Jaakko on sanonutkin, ettei se oikein tiedä, kumpi meistä on hullumpi: koira, vai omistaja, joka viitsii vielä harrastaa tämmöisen sekopään kanssa. ;) Kun Nemolla menee hermot, se tappelee hamaan loppuun saakka, jos tilannetta ei saada katkaistua heti alkuunsa. Ja se täytyy tehdä niin, ettei Nemoon oteta fyysistä kontaktia, ja mites sen kisatilanteessa teet?

Nemon kanssa on tehty ihan mielettömästi töitä ja mä olen aina tiennyt, että sen kanssa harrastaessa pitää vaan hyväksyä tietyt tosiasiat. Tämäkin päivä oli siis odotettavissa, onhan meillä jo vajaan vuoden verran kunnialla suoritettua kisauraa takana. Mutta siinä tilanteessa mä kyllä toivoin, että maa olisi mut niellyt... Lisäinfona vielä sanottakoon, että kun Nemon kierrokset menee yli, sitä ei saa lopettamaan komentamalla, perkelettä huutamalla, selättämällä, niskasta nappaamalla tai mitenkään muutenkaan "pakottamalla". Tai joo, saa sen lopettamaan, jos on paksut toppahanskat kädessä ja koiraa pitää väkisin kiinni maassa niin kauan, että se lopettaa vastaan panemisen. Kokeiltu on. Samoin on kokeiltu paineilma, Nemo käy pullon kimppuun. Janitan mukaan helpoimmalla pääsee, jos ei vaan päästä Nemoa tohon raivaritilaan tai kuten edellä kerroin, katkaisee ne jollain muulla tavoin alkuunsa. Tämän takia mulla on treeneissä aina taskussa sitruunamehua. :D Tähän tilanteeseen kun ei kuulemma normaalit "johtajuusharjoitukset" auta, kun koiralla on hermoissa vikaa. Se raivari tulee jostain niin syvältä, että siinä tilanteessa se ei kunniota ketään tai mitään. Ja surullista on, että se ei ole pentueensa ainut: yksi sen veljistä on lopetettu puremisen takia ja sisko tuppaa käyttäytymään samoin, hieman lievemmällä raivolla tosin. :( Noh, pää pystyyn ja kohti uusia nöyryytyksiä. Ensi viikon treeneissä mä olen tosi tarkka kukkoilun kanssa (Nemo kun on mestari sen huomaamattoman pomottamisen kanssa) ja viikonloppuna edessä on viisi kisaa Kotkassa. Ei ole ollut tapana luovuttaa vastoinkäymisten jälkeen.

Vastapainoksi tähän on todettava, että nuo tietyt rajoitukset huomioon ottaen Nemo on oikeasti tosi vaivaton koira, kunhan sen kanssa ollaan tosi mustavalkoisia. Arjessa kun sen kierrokset ei koskaan nouse tuolle tasolle, mitä ne treenikentällä tuppaa olemaan. Ja toisaalta taas se, että se saa agilityssä mennä sata lasissa, helpottaa meidän arkea entisestään, kun meillä on joku keino "purkaa sen paineita". Ja harrastuskaverina se on oikein mainio siinä mielessä, että into siltä ei koskaan lopu kesken. Sen kanssa eläminen on opettanut NIIN paljon, vaikka se kova koulu on ollutkin. Meidän pikku-kovis. Tulipahan vuodatus...

Ja onneksi mulla on Nemon vastapainoksi Rio. Kiihkeä ja kova koira sekin, mutta niin erilainen. Mun terapiakoira. Tuolla torstain kisoissa ratojen välissä mä kävin vähän pyörittelemässä Rioa lämmittelyesteillä. Ympärillä lämmitteli/treenasi samaan aikaan useampi koira ja niitä palkattiin palloilla, vinkuleluilla ja taisteluleikeillä. Ja mitä tekee Rio? Makaa keskellä kenttää odottaen, että mä saan meidän radanpätkän rakennettua. Toki sillä oli kierrokset normaaliin agiliitotapaan ihan pilvissä, mutta se keskittyi vain ja ainoastaan mun kanssa tekemiseen. Mahtava pieni. Lisäksi tokoiltiin siinä kisakentän reunalla. Kumma homma: Rio pystyy keskittymään ilman ongelmia tokoon tai agilityyn noinkin kovassa häiriössä, se ei ottanut nytkään häiriötä yhtään mistään. Mutta annas olla, kun istuskellaan rauhassa kentän laidalla: johan alkaa kisakentän tapahtumat kiehtoa. Onneksi Rion sai palautettua nopeasti ruotuun parilla murahduksella, joten sen kanssa oli taas tosi rentouttavaa vaan olla ja katsella muiden kisaamista. Hyvää hermorakennetta on oppinut arvostamaan vasta kantapään kautta.

Ja mitä me sitten tehtiin Ruotsissa? Me käytiin katsomassa pentuja. Otto on jo pitkään halunnut omaa treenikaveria agilityyn ja nyt meille vinkattiin pentueesta, joka ainakin paperilla vaikuttaa tosi hyvältä. Ja tosi makeita pentuja olikin, joten jos kaikki menee niin kuin pitäisi, meidän lauma kasvaa yhdellä kesäkuun alussa. Hassua ajatella, että mulla ei ole lainkaan pentukuumetta ja siitä huolimatta meille tulee pentunen. Mun teorian mukaan se johtuu siitä, että tiedostan niin selvästi, että kyseessä ei ole mun koira. Luonnollisesti mun mielestä on tosi mahtavaa, että Otto on koukutettu näin tosissaan agilityyn. Mikäs sen mukavampi tapa viettää viikonloppuja kuin tapella autossa kotimatkalla kisoista, missä kumpikin on hyllyttänyt kolmesti. Tuttujen agilityparien mukaan on tosi antoisaa, että on yhteinen harrastus. ;) Rotua tai kasvattajaa en vielä paljasta, mutta kyseessä ei ole bc (hieman liikaa virtaa ensikoiraksi Oton makuun) eikä mikään terrieri. Lisäksi tämän rodun pitäisi sopia hyvin meidän porukan jatkoksi. Ja jos tätä nyt joku "lähituttu" sattuu lukemaan, jolle en itse ole vielä asiasta puhunut, niin pliis, ei kerrottaisi tästä vielä kaikille meidän yhteisille tutuille, jookos? Pennut testataan ja eläinlääkärintarkastetaan ensi viikolla, joten me ei uskalleta ihan vielä riemuita. Ja ennen kaikkea: mä haluan, että Otto pääsee itse kertomaan "Rooneystä". Joten pidättäydyttehän juoruilemasta vielä parin viikon ajan? Kiitos! :)